VariSuite

Tehosta konfiguroitavan tuotteen myyntiä ja jälkimarkkinointia!

VariSuiten tuotantokonfiguroinnissa syntyneitä tuoteyksilön tietoja voidaan hyödyntää laitekannan huollossa ja ylläpidossa sekä liitännäispalveluissa.


Yksi tuote, monta variaatiota – tehosta konfiguroitavan tuotteen myyntiä ja jälkimarkkinointia!

Ostokäyttäytymisen muutos ja uudet liiketoimintamallit asettavat painetta yrityksille. Kasvavan kilpailun myötä yritykset tarjoavat entistä yksilöllisempiä, asiakkaan toiveiden mukaan valmistettuja tuotteita. Jotta yksikkökustannukset pysyisivät järkevällä tasolla, monet yritykset kehittävät tarjoomaansa massaräätälöinnin avulla. Mutta kuinka voisi parhaiten hyödyntää kaikki tuotteen elinkaaren vaiheet ja niihin liittyvät lisämyyntimahdollisuudet?

Lisäpalvelut kannattaa huomioida tuotesuunnittelussa

Nykyasiakas haluaa tuotteeseensa enemmän valintavaihtoehtoja kuin aiemmin, mikä lisää valmistamisen kompleksisuutta. Liiketoiminnan kasvattamiseksi yritykset taas haluavat yhdistää valmistettuihin tuotteisiin myös lisäpalveluita esimerkiksi huoltoliiketoimintaa, jotta asiakasta voidaan palvella tuotteen koko elinkaaren ajan ja kaupan arvo kasvaa.

EdLego-ideas 300x300ellä mainitut asiat voivat aiheuttaa kiirettä yrityksen myynti- ja suunnitteluosastoille, monimutkaistaa tuotantoa tai kasvattaa virheiden mahdollisuutta lopputuotteissa. Lisäksi jos yrityksen sisäinen kommunikaatio osastojen välillä ei ole saumatonta, käytetään tiedonsiirtoon ja yhteistyöhön paljon aikaa. Tämä hidastuttaa uusien tuotteiden markkinoille tuomista tai lisäpalvelujen tuotantoa, se voi myös näkyä lisääntyneinä reklamaatioina, asiakastyytymättömyytenä sekä menetettyinä kauppoina.

Ohjelmistosta apua konfiguroitavan tuotteen elinkaaren hallintaan

Tarjoomanhallinnan ohjelmistoratkaisu VariSuite auttaa hallinnoimaan tuotteiden tietoja koko elinkaaren päästä päähän. Ohjelmiston avulla myyntiprosessia on mahdollista automatisoida: myydyille tuotteille valitaan asiakkaan toivomat ominaisuudet ja palvelut eli tuote voidaan konfiguroida tuotantoon virheettömästi - näin asiakas saa tuotteen sellaisena kuin alun perin halusi.

VariSuite hyödyntää yhtenäistä tuotetietoa tuotteen suunnittelussa, myynnissä, valmistuksessa ja ylläpidossa, jolloin sujuva tiedon siirto ja jako mahdollistuu eri osastojen välillä ja myös alihankkijoille. Hallinnoitaessa tuoteyksilöiden tietoja elinkaaren läpi mahdollistetaan tuotteeseen liittyvät elinkaaripalvelut, jolloin yritys saa kertaluonteisen kaupan sijasta myös lisämyyntiä.

Myyntityön laadukkuus paranee ja tarjousten määrä kasvaa

Kun myyjä tekee tarjouksen VariSuiten avulla, hän noudattaa ennalta määritettyä tarjousprosessia; myyjä myy ja konfiguroi vain sellaisia tuotteita, jotka voidaan valmistaa. VariSuite tekee myymisestä nopeaa, helppoa ja virheetöntä. Sujuva myyntiprosessi auttaa tekemään oikeanlaisen tarjouksen ketterästi ja tämä johtaa myös tyytyväiseen asiakkaaseen. Asiakastilausten mukaan syntyy tilauskohtaisia tuoteyksilöitä ja tarvittavaa dokumentaatiota esimerkiksi tuotteiden huoltoa ja käyttöohjeita varten.

VariSuiten tuotantokonfiguroinnissa syntyneitä tuoteyksilön tietoja voidaan helposti hyödyntää laitekannan huollossa ja ylläpidossa sekä liitännäispalveluissa. Tuoteyksilön tuotetietokanta sisältää tiedot kaikista komponenteista, käyttöiän aikana tehdyistä muutoksista ja saatavilla olevista varaosista huollon näkökulmasta. VariSuite siis mahdollistaa laitekannan ja palvelujen analysoinnin sekä mittaroinnin niin toimitusten kuin myynnin ja jälkimarkkinoinninkin kannalta. Se auttaa takuu- ja reklamaatiohallinnassa sekä ylläpitää ajantasaista tietoa läpi tuotteen käyttöiän.

Käyttöönoton jälkeen VariSuiten tuomat hyödyt alkavat näkyä prosessien tehostamisessa varsin pian. VariSuite mahdollistaa sen, että tuotetieto on helposti saatavilla sekä omalla tehtaalla että jaettavissa alihankkijoille tarpeen mukaan. Se vähentää virheitä ja tehostaa toimintaa kaikkien osapuolien osalta.

 

Katso VariSuite-video (englanniksi)

Similar posts

Get notified on new Offering Management insights from Variantum!

Be the first to know about the latest news to build or reimagine your service or product offering with the knowledge of today’s Offering Management capabilities!

Subscribe our newsletter by filling in your basic contact information here: (we'll not spam you on weekly basis!)